Hiusmallit pyöreille kasvoille homoseksuaaliseen eroottisettarinat

..

Musta vaan tuntuu etten jaksa tätä rataa enää kauaa. Kaikkeen sitä sitten elämä viekin. Nyt tänne neuvoa epätoivoisesti kysymään, koska mikään muu ei tunnu auttavan. Olen pian 40 lähestyvä nainen, miesten kanssa seurustellut ja pitkään naimisissakin ollut. Ovat kaikki poikia, joten siitäkö naisenkaipuu? Jo useiden vuosien ajan olen ihastunut naisiin, ensimmäisen kerran ehkä 10 vuotta sitten.

Yhtä suorastaan palvoin ja menin hölmönä tunteeni laittamaan pitkällä viestillä. Ei hyvä, oli supernoloa ja pilasi meidän ystävyyssuhteen täysin. Sen jälkeen olen taas muutaman ihastuksen kyllä kokenut.

Tv-sarjojen naisiin ja lesbopareihin olen suorastaan sairaalloisen ihastunut ja tuijottanut sitten youtube-videoita sata kertaa putkeen. Toisaalta tahtoisin korjata avioliittomme lasten takia, mutta seksi miehen kanssa on väkinäistä ja vastenmielistä. Mutta mistä edes tietäisin mitä oikeasti haluan ja elänkö vain illuusiota?

Äitini on tiukan uskovainen ja puhuu aina kamalalla tavalla homoista. Tahtoisin niin hulluna olla ja silittää naista, mutta mitä menetän vaakakupissa? Tämä pähkäily on jatkunut jo liian pitkään näin. Olen äärettömän hukassa levoton ja rakastunut väärään ihmiseen. Asun miehen kanssa kämppiksinä tunteiden viilennyttyä vuosia sitten. Nyt olen tavannut hänet, siis naisen, ja maailma keikahti raiteiltaan totaalisesti. Halailen häntä, koskettelen, ja jotenkin asia meni siihen, että keskusteltiin muissa yhteyksissä naisista ja hän sanoi painokkaasti olevansa hetero.

Nyt olen hämilläni surullinen, huomasiko hän jotain, kaatuuko ystävyys tähän, koskaan en ole sentään ehdotellut mitään, onneksi. Huomaan, että monia askarruttaa samat kysymykset kuin itseäni, mutta en silti löydä vastauksia siihen mikä omassa sisimmässäni kalvaa.

Olen 17 vuotias, ja pian ikää tulee täyteen 18 syksyllä. Kertaakaan en ole ihastunut ihmiseen. Vastakkaiseen tai samaan sukupuoleen, vaikka pidänkin ajatusta kiehtovana. Minuun on monesti ihastuttu, mutta olen kieltäytynyt.

Se on vaikuttanut ihmissuhteeseen ja minun on ollut sen jälkeen vaikea lähestyä tätä ihmistä. Se tuntuu henkisesti liian raskaalta. Olen tuntenut erään naisen 11 vuotiaasta asti. Luokittelisin hänet parhaaksi ystäväkseni. Hän on vahva, kovamielinen mutta leikkisä persoona. Hän on nyt 28 vuotias. Hänellä on ollut elämässään vain yksi parisuhde ja usein hän puhuu nuorista ihmisistä jotka häneen ihastuvat synkeässä valossa.

Monet hänen ystävänsä ovat rakastuneet häneen hetkellisesti, ystävyyden kasvaessa. Tunne on itselleni outo. Pari vuotta sitten teini ikäni aluilla aloin tuntemaan omituista kevyttä tunnetta aina kun vietin hänen seurassaan aikaa.

Ja se on jatkunut sen jälkeen. Olemme päivittäin tekemisissä, ja huomaan olevani onnellinen hänen seurassansa. Ja välillä minusta tuntuu, että hän minun. Mutta samalla, tuntuu rankalta vaivata sydäntäni sillä ajatuksella. En osaa päästää irti. Koska en usko, että pystyisin koskaan löytämään mitään yhtä rakasta ja tärkeää.

Olen aina ollut huono ystävystymään. Eikä minulla ole muita sydänystäviä, joihin pystyisin tukeutumaan jokaisessa vartalon ongelmassani tai henkisessä. Kuitenkaan, en voisi kuvitella harrastavani seksiä hänen kanssaan. Mutta miehet, herättävät minussa suuren ahdistuksen jota en pysty karistamaan kannoiltani. En tiedä mitä teen. Elän itseni kanssa ristiriidassa.

Joinain päivinä haluisin parran ja leikata rinnat pois, ja joinain päivinä laitan mekon ja meikit naamaan ja olen ihan tyytyväinen. En koe inhoa erityisemmin naiseuteeni, mutta en millään pääse eroon siitä tunteesta että haluaisin myös olla mies. En uskalla alkaa järjestämään mitään vaihdosta koska pidän molemmista sukupuolista ja entä jos haluaisinkin vaihtaa takaisin naiseksi, osahan muutoksista on peruuttamattomia.

En tiedä yhtään mitä tehdä itteni kanssa, jos haluaisin olla vaan mies nii olisin vaihtanu jo vuosia sitten, mutta kun ei yhteiskunnassa vaan voi valita molempia. Ei mulla ole mitään uskallusta ruveta elämään molempien roolissa ja selitellä sitä sitten tuttaville, että miksi se pukeutuu välillä toiseen sukupuoleen.

Ja kumpi sukupuoli olisi edes se johon vaihtaisin toisesta? Painan kaikki nää ajatukset vaan taka-alalle, mutta ne on silti siellä aina. Ehkä kaikkein tärkein kysymys on, enkö mie vaiha sukupuolta vaan sen takia että pelkään "menettäväni" yhteiskunnan hyväksynnän ja mahollisuuden mennä ulos naisena ilman että kukaan katsoo sen kummemmin, vai enkö mie vaan vaihda koska en teidä kumpi olisin mielummin.

Oon 16v tyttö ja mun hyvä ystävä, saman ikäinen poika, kertoi mulle, että on homo ja on tiennyt sen jo puoli vuotta. Oon epäilly itekkin jo kauan, että hän varmaan on homo ja kerran kysyinkin häneltä, mutta hän vihastui pahasti ja on kieltänyt asian monta kertaa siitä lähtien. Nytten hän ilman minkäänlaista varoitusta ilmoitti mulle, että on tosiaan homo. Olin aika järkyttynyt enkä siinä tilanteessa sanonut mitään järkevää. Hän varmaan loukkaantui, koska en millään tavalla tukenut kun hän kertoi tämän.

Nyt ihmettelen, että miksi hän kielsi asian minulle monta kertaa, vaikka samaan aikaan kertoi toisille kavereilleen olevansa homo. En tiedä mitä voisin sanoa hänelle tähän asiaan liittyen jatkossa, kun juttelemme seuraavan kerran. Mulla ei oo ikinä ollut mitään homoja vastaan, mutta nytten kun tajusin , että mulla on homokaveri, niin olo tuntuu jotenkin siltä, että vihaisin homoja ylikaiken, vaikka näin ei todellisuudessa ole.

Kaiken lisäksi hän pelkää, että kun hänen toiset kaverit, jotka eivät ole tyttöjä saavat tietää, niin he hylkäävät hänet heti ja niin he tekevätkin. En nyt tiedä mitä mun pitäisi hänelle sanoa, kun en aiemmin sanonut mitään järkevää.

Oon muutenkin aika järkyttynyt ja kaikki tunteet on ihan sekaisin, koska olin vähän ihastunutkin siihen, mutta hän tykkääkin pojista. Hänellä on jopa ihastuskin jo. Olen vuotias nuori nainen ja minulla iski yhtäkkiä kauhea ahdistus siitä, että olenko mahdollisesti lesbo. Olen viimeisen vuoden aikana etsinyt melko aktiivisesti kumppania ja käynyt useilla treffeillä miesten kanssa ja joitakin tapaillut hieman pidempäänkin.

Ongelmani on ollut se, että en ole tunnetasolla ollut yhtään innoissani kenestäkään tapailemastani miehestä, minulla on vain ollut pakonomainen tarve löytää kumppani. Minun on ollut todella vaikea tuntea ihastumisen tunteita. Joidenkin tapailemieni miesten kanssa juttu olisi hyvinkin voinut johtaa seksiin, mutten vain kokenut haluavani sitä.

Ajatus siitä, että olenko lesbo, lähti liikkeelle kun tajusin, että pidän paljon enemmän esimerkiksi vähäpukeisten naisten kuvien katselusta kuin miesten.

Kulkiessani kaupungilla, kiinnitän naisiin paljon enemmän huomioita kuin miehiin. En oikeastaan saa juuri minkäänlaista mielihyvää miesten katselusta, ja pidän todella harvoja miehiä puoleensavetävinä. En tosin ole koskaan kokenut olleeni ihastunut naiseen, mutta jos koen kiihottunvani enemmän naisista kuin miehistä, niin onko se merkki lesboudesta?

Voiko ongelmani kiinnostua miehistä johtua siitä että olenkin lesbo? Tämä on todella ahdistava ajatus, sillä en todellakaan haluaisi olla lesbo, vaan ns. Tykkään kotona pukeutua naisten vaatteisiin ja olen aika sinut asian kanssa. Mielessä kuitenkin pyörii pelko mitä jos naapurit näkee esim. Järjellä yritän aatella, että kotoa saan pukeutua miten haluan ja mulle on ihan sama vaikka näkee mutta kuitenkin pelottaa.

Tilasin netistä ihanan vaaleanpunaisen naisten paidan. Onko teillä hyviä käytännön vinkkejä ja miten uskallan toteuttaa itseäni.

Ärsyttää edes miettiä tallaista, kotona pitäisi saada tehdä mitä haluaa. Ajatukseni hämmentävät minua toisinaan. Muistan nuorempana miettineeni, etten halua olla lesbo. En muista koskaan ihastuneeni tyttöön, mutten muista nuoruudessani ihastuneeni myöskään poikaan. Koulussa oli pakko huijata tykkäävänsä jostain pojasta, koska "niin kuului tehdä". Seksuaalisia tunteita minulla ei ollut silloin, eikä ole juuri nytkään.

Nuorena muistan hävenneeni sitä, että tunsin vetoa puolialastomiin naisiin, en puolialastomiin miehiin. Kuitenkin kokonaan alastomat ihmiset ovat melkein vain yököttäviä. Näin märkiä unia yleensä vain naisista, mikä tuntui hyvin väärältä.

En halunnut olla lesbo. Muutaman viime vuoden ajan olen pohtinut omaa seksuaalisuuttani ja jos minun pitäisi nyt sanoittaa seksuaalinen suuntautumiseni, sanoisin reilusti olevani biseksuaali.

Tosin minusta on tyhmää kategorisoida itseäni. Katson ja kiihotun pornosta. Mieluiten katselen lesbo- tai homopornoa, heteropornossa kun miehet kohtelevat naisia niin kovakouraisesti, ettei sitä viitsi pitkään katsella. En koskaan puhu seksuaalisuudestani ystävilleni, mutta ehkä annan heidän ymmärtää, että pidän miehistä. Ystävieni puhuessa miehistä, minua ei yleensä kiinnosta ollenkaan. Näyttelen kuitenkin kiinnostunutta, koska "niin kuuluu tehdä". En myöskään pysty käsittämään, kuinka he pystyvät kokemaan toisen ihmisen kiihottavana.

Ihastun melko harvoin, mutta ihastuessani olen aina ihastunut miehiin. Ihastuminen kestää ehkä viikon tai kaksi, mutta tunne laantuu aina ja sen jälkeen tunnen itseni vain tyhmäksi, koska olen tuntenut sellaisia tunteita. En ajattele ihastuksiani seksuaalisesti, lähinnä minusta olisi ihana vaikka painautua heidän kainaloonsa ja olla heidän lähellään.

Se on lähinnä toteamus, ei niinkään säälittävä ajatus. En ole harrastanut koskaan seksiä tai ollut muussakaan intiimissä suhteessa. Joskus haluaisin parisuhteen, mutta viihdyn myös yksin. Jos mietin itseäni harrastamassa seksiä jonkun kanssa, niin ajatus naisesta on yleensä kiihottavampi ja "oikeampi". Toisaalta voin fantasioida miehistä harrastamassa seksiä naisen kanssa, mutten yleensä osaa kuvitella itseäni sen naisen asemaan. Täytän kohta kolmekymmentä ja haluaisin täyttää ne normit, mitä yhteiskunta asettaa.

Tämän ikäisenä pitäisi olla jo puoliso. Teoriassa ajatus puolisosta on miellyttävä, mutta pidän myös paljon yksinolosta. Toisinaan pelkään, että joskus tuntisin oloni yksinäiseksi, jos en löydäkään puolisoa. Entä jos joskus tulee aika, jolloin yksinolo ei olekaan enää ihanaa.

En tiedä mistä voisin edes löytää puolison, koska viihdyn kotona niin hyvin. Ajatus baariin menemisestä ja olemisesta humalaisten ihmisten keskellä ahdistaa minua.

Joskus leikittelen ajatuksella, että menisin homobaariin ja löytäisin sieltä itselleni jonkun. En ole kuitenkaan toteuttanut tätä ajatusta, koska en oikein tykkää käydä missään. Mutta mistä voisin löytää jonkun, jos en koskaan mene mihinkään? Näistä ajatuksista pääsen kysymyksiin, joita mietin aina välillä. Voinko kokea olevani biseksuaali, jos en kuitenkaan koe seksuaalisia tunteita?

Voiko olla mahdollista, etten koskaan "löydä" seksuaalista minääni? Olenko epäonnistunut ihminen, jos en koskaan tunne seksuaalista vetoa oikeisiin ihmisiin? Pitäisikö minun joskus testata miltä tuntuu, jos kertoisin jollekin tuntevani itseni biseksuaaliksi? Olenko ainoa, joka tuntee näin ristiriitaisia ajatuksia?

Vuosia seurustellut miesten kanssa. Mutta ko vuotiaana ensimmäisen kerran ihastunut parhaaseen ystävääni. Olen todella huolissani, sillä vuosien saatossa paine ja tarve biseksuaaliseen parisuhteeseen tuntuu vain kasvaneen päivä päivältä.

Olen tällä hetkellä naimisissa neljättä vuotta aviomiehen kanssa. Olemme avoimesti puhuneet tilanteestani ja hän on jopa antanut siunauksensa sille, että jos koen tarvetta ns. En kuitenkaan tunne asiaa oikeaksi miestäni kohtaan. Olen sen verran vanhan koulukunnan edustaja, että jos alkaisinkin tutkailemaan omaa seksuaalisuuttani, ei olisi oikein pysyä naimisissa nykyisen miehen kanssa. Seuraukset häntä kohtaan voisivat olla järkyttävät enkä haluaisi häntä satuttaa.

Siksi en ole mitään asian suhteen tehnyt. Tietenkin asia on vaikea, sillä olen kasvanut kodissa, jossa homoseksuaalisuutta pidettiin pahana asiana ja olen oppinut siihen, että minunkin on oltava hetero, Viimeisin kahden vuoden ajan asia on vaivannut minua viikoittain.

Avioliitossani on muitakin ongelmia traumaattisten kokemusteni vuoksi. Seksi on lähes kokonaan loppunut, sillä se ahdistaa minua. Tälläkin hetkellä olen ihastunut erääseen opiskelukaveriini, joka ei kyllä taida ajatella minusta samoin.

Mutta silti tämä kertoo, että olen jonkinlaisessa murroksessa ja olen onneton. En tiedä, onko kyse siitä, että olen elänyt vuosikausia ahdistavassa suhteessa hallitsevaan ja alistavaan äitiin, joka vihdoin viime syksynä kuoli. Kaikesta huolimatta äiti oli minulle rakas, mutta helpotus silti tuli, kun äiti kuoli. Nyt koen olevani vapaampi toteuttamaan itseäni. Ja se helpottaa minua huomattavasti.

Isänikin on löytänyt terveen parisuhteen. Kaipaisin neuvoja tilanteeseeni ja että kuinka voisin selvittää itselleni ketään satuttamatta, että olenko biseksuaali vai kenties täysin naisiin mieltynyt en pidä sanasta lesbo. Lisäksi huolettaa kaksi lastani - miten he suhtautuvat tilanteeseen, jos todella tajuan, että en löydä sielunkumppania miehestä vaan naisesta.

Vaikuttaako se negatiivisesti heidän omaan identiteettinsä ja kokevatko he hylkäämisenä sen? En tiedä ja siksi kyselen tässä. Kuinka uskallan ja ennen kaikkea, kuinka löydän henkilöitä, joiden kanssa voisin tutustua omaan seksuaalisuuteeni turvallisesti? Hei, Olen parikymppinen nainen ja koen olevani ehkä bi. Tunnen päivittäin suurta ahdistusta asiasta ja minulla on paljon pakkoajatuksia itseni määrittelemisestä.

Seurustelen tällä hetkellä poikaystäväni kanssa ja asumme yhdessä. Olen puhunut hänelle seksuaalisesta suuntautumisestani ja hän kyllä hyväksyykin minut. Hän on myös antanut "luvan" kokeilla seksiä tytön kanssa. Olen myös puhunut muutaman hyvän kaverini kanssa aiheesta ja saanut tukea. En ole varsinaisesti ilmaissut ystävilleni olevani ehkä bi, vaan sanonut, että olisin kiinnostunut kokeilemaan seksiä tytön kanssa.

Perheelleni en ole kertonut mitään. Ongelma onkin ehkä eniten määrittelyssä. Olen ihastunut enimmäkseen poikiin ja aina haaveillut poikien kanssa seurustelemisesta.

Olen tällä hetkellä seurustellutkin vain poikien kanssa. Silti koen erityisesti eroottista yhteyttä tyttöihin. Minusta tuntuu vaivaannuttavalta välillä olla tyttöjen pukuhuoneessa tai yleisissä naisten suihkutiloissa.

Tyttöjen kanssa ei ole muuta seksuaalista kokemusta kuin pussailua. Fantasioin kuitenkin paljon tytöistä. Haluaisin olla todellakin enemmän sinut itseni kanssa ja päästä ahdistuksesta eroon, sillä se on todellakin jokapäiväistä. Tuntuu, että olisi vain niin paljon helpompaa olla selkeästi hetero ja olla onnellinen poikaystäväni kanssa. Hei, olen pian vuotias nainen ja muutaman viime vuoden aikana seksuaali-identiteettini on ollut melkoisessa myllerryksessä, enkä oikein tiedä enää, mitä ja ketä uskoa tai mitkä ajatukseni ja kokemukseni ovat "totta".

Yläasteiässä huomasin, että minua eivät pojat ja seurustelu kiinnostaneet lainkaan ja että se teki minusta jonkinlaisen kummajaisen. Tutkin asiaa ja löysin tietoa aseksuaalisuudesta, mikä tuntui silloin sopivan kuin nenä päähän. Seksi, pussailu, seurustelu ja kaikki siihen liittyvä tuntui täysin irrelevantilta minulle. En pitänyt asiasta mitään meteliä tai edes kertonut siitä kenellekään erästä ystävää lukuun ottamatta, koska kiinnostuksen puute seurusteluun ei ollut missään vaiheessa ongelma.

Kotopuolessakin taidettiin vain huokaista helpotuksesta, kun istuin pahimmat teinivuodet kotona lukemassa, enkä riekkunut baareissa tai kuolannut poikien perään. En tästä syystä itsekään ajatellut asiaa tarkemmin ja pidinkin itseäni vuosikaudet aseksuaalina, mutta "käytännössä heterona". Lukion jälkeen muutin opintojen perässä isommalle paikkakunnalle ja tutustuin uusiin ihmisiin. Lyhyestä virsi kaunis, vuosien kuluessa huomasin ihastuneeni naispuoliseen opiskelutoveriini, josta oli myös tullut hyvä ystäväni.

Tai ainakin luulen ihastuneeni - en edelleenkään tullut edes ajatelleeksi mitään sohvalla vierekkäin istumista intiimimpää kanssakäymistä hänen kanssaan, mutta pidin häntä äärimmäisen kauniina, halusin viettää hänen kanssaan kaiken aikani ja pelkkä puhelinsoittokin häneltä aiheutti perhosia vatsassa ja teki minut suunnattoman onnelliseksi.

En kuitenkaan koskaan kertonut hänelle tunteistani, koska en itsekään ollut varma, mitä tunsin. Kun hän sitten aloitti seurustelun erään toisen kanssa, yllätyin jopa itsekin, kuinka paljon se minuun sattui ja tajusin, että hän ei ollutkaan viehättynyt häneen "vain" ystävänä, vaan olisin mieluusti jakanut elämäni hänen kanssaan. Siitä on nyt useampi vuosi ja vaikka olen päässyt ihastuksestani yli, tuntuu kuin sen jälkeen kaikki minussa olisi hiljalleen alkanut muuttua.

Yritin olla ylianalysoimatta ihastustani, koska siihen ei liittynyt mitään seksuaalista ja sepitin itselleni olevani yhä "käytännössä hetero", mutta sain silti huomata kiinnittäväni enenevässä määrin huomiota viehättäviin naisiin, eikä ajatus seksistä tuntunut mahdottomalta, kun tulin ajatelleeksi, että partneri voisikin olla toinen nainen miehen sijaan, joskaan en edelleenkään kokenut seksiä mitenkään tarpeelliseksi.

Tämä tajuaminen syöksi minut jokseenkin myrskyisään identiteettikriisiin, minkä päätteeksi päädyin myöntämään itselleni, etten taidakaan olla edes pikkuisen hetero. Terminä lesbo alkoi kuulostaa osuvammalta. Olen keskustellut asiasta seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ystävieni kanssa ja heidän seurassaan minun on ikään kuin helppo tuntea itseni lesboksi. Heidän kokemuksensa ovat samankaltaisia kuin minulla, he eivät kyseenalaista termejä, joita itsestäni käytän ja he vaikuttavat vain ilahtuneilta siitä, että olen löytänyt tämän puolen itsestäni.

Yksin jäädessäni minua kalvaa kuitenkin edelleen epäilys, josta en uskalla tai voi puhua kenellekään. Entä jos olenkin käsittänyt jotain väärin itsessäni? Mitä jos en ollutkaan ihastunut opiskelutoveriini - enhän halunnut seksiä - ja vain tulkitsin tunteitani väärin, ja kaikki siitä seurannut mieltyneisyys naiskauneuteen onkin vain jonkinlaisen itsesuggestion tuotos?

Se, että tämä tajuaminen tulee tässä iässä, eikä esim. En uskalla luottaa ajatuksiini, koska tuntuu jotenkin hupsulta painia näiden asioiden kanssa, kun on jo aikuinen ja minun pitäisi olla jo jotenkin "valmis". Osa lähipiiristäni myös sekoittaa ajatuksiani lisää.

Eräs perheenjäseneni sanoi minulle, että ei usko minun olevan lesbo, koska vietän niin paljon aikaa "sellaisten" seurassa, että todennäköisesti vain kuvittelen itsekin olevani heistä yksi.

Toinen sukulainen taas kommentoi, että minun ei ole tarpeellista tulla kaapista, koska en seurustele ja - suora lainaus - "kukaties tulet vielä muuttamaan mieltäsi". En ole edes uskaltanut kertoa kaikille perheenjäsenilleni seksuaalisuudestani, koska pelkään sen aiheuttavan repiviä ristiriitoja jo valmiiksi riitelyyn taipuvaisessa perheessäni. Töissä meillä on pieni ja avoin työyhteisö minua taas kiusoitellaan siitä, etten ymmärrä mieskomeuden päälle ja vaikka olen kertonut, ettei seksi kiinnosta minua ja työtoverini väittävät tietävänsä, mitä aseksuaalisuus on, he eivät tunnu ottavan minua vakavasti, koska seksi ei ole minusta iljettävää tai vastenmielistä.

Tai ehkä minun pitäisi todistaa seksuaalinen suuntautumiseni jotenkin? Toisaalta en kuitenkaan jaksa jatkuvasti selitellä ja todistella itseäni, koska olen itsekin epävarma, enkä halua avautua kaikista seksuaalisuuteni kommervenkeistä ihan kenelle tahansa. Ja miten ylipäätään todistaisin olevani sekä viehättynyt naisiin, että aseksuaali? Kuka minua uskoisi, kun en itsekään ihan ymmärrä, miten tällainen kombo oikein toimii?

Olenkin ottanut tavaksi selvitä näistä tilanteista palaamalla takaisin ajatukseen itestäni "käytännössä heterona" koska tosiaan, en ole koskaan seurustellut tai ollut minkäänlaisessa intiimissä suhteessa yhtään kehenkään, joten minulla ei ole varsinaisia todisteita homoseksuaalisuudestani. Mutta mitä enemmän olen tullut sinuiksi homoseksuaalisten taipumusteni kanssa, sitä rasittavammalta teeskentely tuntuu ja joskus lipsahdan roolistani, mikä luo hämmennystä kanssaihmisissä.

Minusta tuntuu myös, että jatkuva seilaaminen roolista toiseen etäännyttää minut muista ihmisistä, koska he aistivat, etten ole aito. Koen olevani jotenkin hukassa, tai vähintään eläväni kahdessa todellisuudessa. Luottoystävieni seurassa tunnen itseni vapaaksi olemaan juuri niin homo ja juuri sellaisella tavalla kuin hyvältä tuntuu, mutta muualla en ole oikein mitään, en aseksuaali, en lesbo, en hetero.

Epäilen identiteettiäni, koska se ei ole pysyvä ja pelkään, että homoseksuaalisuutenikin on vain joku alitajuinen rooli muiden joukossa, olkoonkin, että niinä hetkinä, joina voin olla avoimesti naisiin viehättynyt aseksuaali, koen itseni eheäksi ja kokonaiseksi. En tiedä, mitä voisin tehdä, että elämääni tulisi selkeyttä ja identiteettiini pysyvyyttä.

Muutin hiljattain uudelle paikkakunnalle työn perässä ja luotettavimmat ystäväni asuvat nyt tunnin ajomatkan päässä, ja nykyinen kotipaikkakuntani on niin pieni, ettei täällä ole esimerkiksi Setan paikallistoimintaa. Lisäksi yleisilmapiiri on melko konservatiivinen.

Koen itseni eksyneeksi, yksinäiseksi ja eristetyksi. Olen 38 vuotias mies ja mulla on ollut suhteita sekä naisten että miesten kanssa. Mua on aina suuresti häirinnyt se, kun en aidosti oikein tiedä mitä haluan. Olin 5 vuotta naimisissakin naisen kanssa ja suhde kariutui siihen, etten ollut kiinnostunut seksistä ja haaveilin miesseurasta. Sama kuvio toistunut muissakin naissuhteissani. Miesten kanssa mulla ei ole ollut kuin lyhyitä suhteita, jotka perustuneet aika lailla vaan seksiin.

Olen viime aikoina ollut jossain merkittävässä tienhaarassa sillain, että ajatukset ovat suuntautuneet vain miehiin siitä syystä, että heidän kanssaan mulla on tunne tasa-arvosta ja samanlaisuudesta ja koen oloni turvalliseksi miesten kanssa.

Naiset tuntuvat minusta pelottavilta ja hämmentäviltä ja jotenkin kovilta. En kuitenkaan koe, että mitenkään inhoaisin naisia, ja mulla onkin vahva tunne, että mun pitäisi olla vaan naisten kanssa koska sillain olen normaali. Vanhempani ovat vaikuttaneet siihen paljon koska isäni on todella homofobinen. Vasta muutama kuukausi sitten kerroin heille miessuhteistani ja he ottivat sen yllättävän hyvin.

En ole sinut homouden kanssa ja yritän vaan toistaa samaa hommaa, vaikka niin monta kertaa todennut, että sillä seksuaalisella alueella naisen kanssa koen vaan aika lailla ahdistusta. Kun en tavallaan voi koskaan saada varmuutta, että jospa kuitenkin kyse olisi jostain suorituspaineista tai huonosta itsetunnosta. Mutta se tunne on jotenkin niin merkityksellinen, että miesten kanssa mua ei niin ahdista ja on turvallisempi olo.

Minua ovat viime aikoina askarruttaneet seksuaalisuuteeni liittyvät ongelmat. Olen jo reilusti aikuisuuden ikäkriteerit täyttänyt 38 v. Minulla ei ole masturbointia lukuunottamatta minkäänlaisia seksuaalisia kokemuksia. Olen vain hyvin harvoin kokenut seksuaalista vetoa toisiin ihmisiin, ja lähes aina näitä tunteita on edeltänyt pitkä prosessi, jonka aikana olen ensin alkanut arvostaa näitä henkilöitä älyllisesti ja viehättynyt heidän huumorintajustaan. Vasta tämän jälkeen haaveilen seksistä, ja sittenkään en ole koskaan millään tapaa pyrkinyt toteuttamaan halujani.

Äkkiseltään vaikutan varmaan ulkopuolisen silmin aseksuaalilta, koska minun on hyvin vaikea ottaa osaa esim. Aina, kun puhe kääntyy jonkun henkilön fyysiseen viehättävyyteen tai seksiin, olen hukassa ja vaivaantunut. Minulla kuitenkin on näitä seksuaalisia haluja ja teorian tasolla haaveita päästä harrastamaan seksiä joskaan en varmaan pystyisi luottamaan toiseen koskaan riittävästi jos tilaisuus tulisi , joten en itse pidä itseäni aseksuaalina.

Hiljattain törmäsin netissä termiin demiseksuaalisuus, ja kovin moni kohta osui kovin lähelle. Samalla, kun olen alkanut myöntää itselleni mahdollisen demiseksuaalisuuteni, olen myös ollut hämmentyneempi kuin koskaan.

Olen pitänyt itseäni vaikeana, kieroutuneena ja valikoivana ja syyttänyt itseäni siitä, etten ole pystynyt niihin asioihin kuin muut ikätoverini: Vuosien varrella olen etääntynyt entisistä ihmissuhteista lähes täysin, koska olen kokenut itseni niin erilaiseksi.

Nyt olen myös alkanut kyseenalaistaa seksuaalisen suuntautumiseni. Olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta silti aina välillä leikitellyt ajatuksella suhteesta naisen kanssa teoriatasolla, haaveillut lähinnä. Olin jossain vaiheessa varsin viehättynyt erääseen lesboystävääni, joka eli vakiintuneessa parisuhteessa.

Minulla oli samantapaisia lämpimiä arvostavia tunteita häntä kohtaan kuin muita ihastuksiani kohtaan ja aina välillä mietin, en suoranaisesti seksiä hänen kanssaan, mutta sitä, että hän oli kaunis ja kiehtova henkilönä. Nyt en siis enää tiedä, mikä olen. En ole koskaan puhunut seksuaalisuuteeni liittyvistä asioista kenenkään kanssa, koska olen toisaalta tuntenut itseni vaivaantuneeksi - en halua puhua seksistä ja itsestäni samassa lauseessa.

Toisaalta seksi on suurimman osan aikaa ollut minulle epäolennainen ja ei-kiinnostava puheenaihe. Aloitin hiljattain psykoterapian, ja nyt mietin, pitäisikö nämä asiat ottaa puheeksi terapeutin kanssa. Onko demiseksuaalisuus edes oikea termi kohdallani - jos ei, niin mikä? Olenko bi vai hetero? Ja miten minun pitäisi koota hajonneen identiteettini sirpaleet joksikin sellaiseksi, joka voisi vielä jonain päivänä rakastua ja kokea aidon parisuhteen?

Alan vasta nyt tajuta, että nämä asiat ovat osaltaan aiheuttaneet nykyiset mielenterveysongelmani, kun olen täysin sulkenut asiat mielestäni. Olen vuotias tyttö, ja olen ehkä bi. En oikeastaan halua määritellä suuntautumistani, sillä se aiheuttaa ikävän fiiliksen mulle itselleni ja mikään termi ei jotenkin tunnu oikealta kuvaamaan mun tuntemuksia.

Olen kuitenkin aina ihastunut myös tyttöihin. Muistan jo hyvin pienenä tykänneeni fiktiivisistä naispuolisista hahmoista ja esim. Jostain syystä en kuitenkaan ole koskaan oikein tajunnut olevani jotain muuta kuin hetero. Vasta yläasteella aloin tosissani miettimään mahdollisuutta olla esim. Jossain alitajunnassa ne kysymykset kai pyöri ja ajattelin asiaa paljon, varsinkin kun mulla oli muutama ihastus yläasteen aikana jotka kohdistui naisiin.

Sitä kautta asiaa ajatteli suht paljon, mutten koskaan oikein sisäistänyt kunnolla, että olen ehkä oikeasti bi. Asia sitten säilyi jossain syvällä mielen perällä ja olin n. Pieniä ohimeneviä tuntemuksia lukuunottamatta, mutta en jaksanut ajatella niitä paljonkaan. Ylipäätään ajattelin siihen aikaan ja ehkä jollain tapaa vieläkin? Että olen oikeasti hetero eikä mun tarvitse huolehtia asiasta. Ajattelin että tää on vain ohimenevää. Olin 16, kun ihastuin sen verran palavasti yhden kaverini siskoon, että en enää voinut piiloutua tunteiltani.

Aloin miettimään asioita tosissani ja alkoi tuntumaan, että olenkin bi. Alussa se ei ahdistanut puoliksikaan niin paljon kuin nykyään. Mulla oli siinä lyhyen ajan sisällä vielä toinenkin voimakas ihastus tyttöön, joka oli mun koulukaveri. Siinä vaiheessa bi-identiteetti alkoi muotoutua, mutta ei mua ahdistanut vielä silloin niin paljon. Nyt oon siis n. En pysty hyväksymään itseäni.

Enkä ymmärrä, minkä takia en pysty. Joskus itken tän asian takia, kun tuntuu että vihaan itseäni niin paljon. Ahdistaa olla jopa tyttöjen pukkarissa, vaikka koulussa, koska joudun pakostakin näkemään kun muut tytöt vaihtaa vaatteita ja joudun katsomaan maahan välillä ettei muut luulisi että tuijotan heitä. Pukkareissa aina tuntuu että oon maailman ainoa tyttö joka tuntee vetoa tyttöjä kohtaan, ja että kaikkia muita ällöttäis jos ne tietäisi, miten mä ajattelen niistä.

Tietysti kunnioitan muita ihmisiä enkä tuijota, mutten voi omille tunteilleni ja ajatuksilleni mitään. Ja jos vaikka mun joku tyttöpuolinen ihastus sattuu olemaan samassa pukkarissa, niin tulee todella hermostunut olo, kun pitää yrittää olla niin kuin ei välittäisi yhtään siitä, että näkee ihastuksensa puolialastomana. Oon siis aika maskuliininen ja sekin ahdistaa mua.

Unohdun joskus tuijottamaan ihastuksiani liian pitkään ja silloin hävettää ja ällöttää oma itseni, koska uskon että muut sitten ajattelee että "hyi miks toi tuijottaa". En tarkoita mitään pahaa kellekään ja vihaan itseäni oman suuntautumiseni takia, mutta en tiedä voinko muuttaa tunteitani. Tuskin, ja pääsisin varmaan helpommalla jos en edes yritä muuttaa sitä mitä todella olen.

Mutta ongelma onkin siinä, että en usko olevani edes pohjimmiltani tällainen. Tiedän ehkä sisimmässäni että olen bi tai jotain vastaavaa, mutta haluan kieltää asian ja siksi en pysty uskomaan että tämä oikeasti on näin, ja ajattelen jatkuvasti että olen varmaan hetero, että nää tunteet on vaan jotain sellasta mitä kaikki heterotytötkin tuntee.

En jaksa enää, mua ahdistaa niin paljon. Lisäyksenä vielä että mulla on itsetunnon kanssa ongelmia muutenkin, varsinkin liittyen seksuaalisuuteen ja kärsin kai jonkinlaisesta seksuaalisesta vastenmielisyydestä en tiedä syytä siihenkään. Olen käynyt muutamia kertoja psykoterapiassakin, mutta en pysty ottamaan tätä aihetta esille ammattiauttajan kanssa keskustellessa. Muutaman kerran oon puhunut siitä ammattilaisen kanssa, mutta mulla hoitosuhteet ja ammattiauttajat on vaihdellut niin useasti etten pysty joka kerta miljoonalle uudelle ammatti-ihmiselle avautumaan asiasta.

Perheelleni olen vielä kaapissa, tosin ne ehkä arvaa tän asian, kun oon ollut pridessakin monena vuonna jne. Tosin äidille oon selittänyt vain poikapuolisista ihastuksistani, en koskaan muistaakseni yhdestäkään tytöstä, joten voi hyvin olla että siksi se ajattelee mut ihan vaan heterona.

En kyllä uskalla varmaan koskaan ulos kaapista ja suoraan sanottuna tässä tilanteessa en varmaan haluakaan. Tiedän, että mulla on oikeus olla kaapissa, jos tahdon, mutta tuntuu siltä että valehtelen kaikille ja se harmittaa.

Lisäksi olen varma siitä, että mun läheiset varmaan vihais mua jos ne tietäis totuuden musta. Luultavasti tää on turhaa pelkoa, mutta se pelko vaan on tosi suuri.

Miten pystyisin hyväksymään itseni? Onko siihen ees mitään helppoa ja nopeeta keinoa? Tuntuu, että oon ihan pihalla itsestäni enkä tunne itseäni edes. Ärsyttää, että mun pitää olla niin vaikea tapaus, etten osaa vain hyväksyä itseäni.

Pahoittelut pitkästä viestistä ja kiitos vastauksesta jo etukäteen: Siis tuota tää on aika hankala aihe mulle, enkä ole oikein kenenkään kanssa jutellut tästä, kun mua nolottaa asia.

Pulmani on, etten tiedä mikä on seksuaalisuuteni. Ennen ajattelin, että olen hetero, mutta olen aika paljon lähiaikoina miettinyt että olenkohan hetero?

Aika paljon nykyään mua ällöttää seksi, mutta toisaalta taas kiinnostaa. Aina kun oon tehnyt "niitä" niin mulle tulee tosi likainen olo ja oksettaa. Nykyään en oikein sitä tee ja olen miettiny että olenko aseksuaali? Kyllä mä heitän irstasta läppää välillä ja puhuin pojist ja toisaalta olis kiva seurustella ja toisaalta en ikinä haluiskaan seurustella. Niin — en ole siis koskaan seurustellut ja olen neitsyt.

Mun perheessä ei olla ikinä keskusteltu seksi asioista kun se on tabu Olen vuotias nainen. Ensirakkauteni oli nainen, jonka kanssa seurustelin muutaman kuukauden. Olen sen jälkeen hävennyt asiaa kovin ja selitellyt itselleni asiaa laittaen sen iän piikkiin, sen piikkiin, että hän näytti vähän mieheltä, ja sen, että yli puolet heteronaisista ovat joskus tunteneet vetoa naiseen.

Olen seurustellut kaksi kertaa, molempina kertoina miehen kanssa. Ensin vuoden ja sitten kaksi vuotta. Seurustelun aikana en koskaan vaivannut päätä näillä ajatuksilla, mutta syksyllä tulleen eroni jälkeen, aloin ihmettelemään miten en surrut eroa, vaan ainoastaan hänen menetystä ystävänä. Puhuin tästä sedälleni, joka pitkästi perustellen kertoi, että on aina olettanut mun olevan tyttöihin päin. Olen syksystä lähtien ahdistunut kovin asiasta. En tiedä enään ollenkaan, kuka olen tai mitä haluan.

En anna itselleni mahdollisuutta ajatella, sillä tahdon naimisiin miehen kanssa ja tahdon lapsia. Katson lesbo- ja heteropornoa mutta pääasiassa lesbopornoa. En tiedä voisinko naisen kanssa seurustella, en ole kokenut, mutta tahtoisin ainakin yhden illan juttua edes kokeilla.

En kuitenkaan kykene prosessoimaan tätä tai alkaa analysoimaan itseäni sillä yritän psyykata itseni heterona olemiseen ja pysymiseen, en tahdo, en suostu myöntämään jos olen jotain muuta. Onko heterona normaalia tuntea tällaisia tuntemuksia? Käytökseni vahvistuu kun oon kännissä, ihan kun en edes näkis niitä miehiä ollenkaan, katon vaan naisia ja oon sillee "wow ompas toi kaunis" ja sit jos nään esimerkiks pariskunnan pussaamassa niin ajattelen siitä miehestä vaan että ompas toi onnekas kun on saanut tollasen naisen.

Sitten krapulassa oon taas ihan sekasin ajatuksistani ja ahdistun ja oon kieltäväinen näitä tunteita kohtaan. Samoiten viime aikoina olen poissulkenut kaikki naisystäväni elämästäni, sillä olen ahdistanut ajatuksestakin että jos alan heidän läsnä ollessa tuntemaan vetoa tai ihastusta. Olen muutenkin koko elämäni pääasiassa viettänyt omaten vain miespuolisia ystäviä.

Hei olen 17 vuotias tyttö. Tiesin jo 11 vuotiaana pitäväni myös tytöistä. Jälkeenpäin tulin kaapista panseksuaalina. Vanhempani ja ystäväni ovat tukeneet minua älyttömästi. Ongelma on se, etten itse pysty hyväksymään itseäni. Joka päivä minusta tuntuu siltä, että olenkin lesbo. Silloin hän kertoi tapahtuneesta, mitenkä oli ihastuksissaan naista kohtaan. Ja kysyi multa, joko löysit uuden kumppanin.

Näinkö äkkiä se käy, kun on käydäkseen kumppanin vaihto. Nyt on mykkäkoulua ties kuinka kauan. Ja äitinsä kotiin hän lupasi palata. Sanoi sulla ei ole mitään asiaa tulla käymään heillä. Paneskeltiin kait viimeistä kertaa. Näinkö meille heteroille täällä käy.

Elikkäs joo oon 14v poika. Mulla ei oo koskaa ollu kunnon tyttöystävää. On ollut 8kk sitte 2vk kokeilu. Pyydän jo anteeksi heti, jos aihe ei tänne kuulu. Mutta asiaan, tyttö halusi kanssani jo seksiä mutta minua alkoi aihe ahdistamaan. Ajatus tytön kanssa kiihottaa kovasti. Mutta pelkään että kun on tallaista ahdistusta, että olisin homo. En ole varsinaisesti pojista koskaan kiihottunut ja en ole koskaan poikiin ihastunut. Tytön kanssa suhde tuntuu luontaiselta.

Minun kavereillani tuskin tallaista ahdistusta on, sillä heistä suurin osa on harrastanut jo seksiä. Eniten pelottaa, entä jos en pidäkään siitä, entä jos lerpahtaa kesken kaiken, entä jos en laukea, entä jos seksi epäonnistuu. Hei olen 14 v poika joka on pienestä asti tuntenut ihastusta tyttöihin sekä edelleen tunnen vetoa tyttöihin mutta nyt viikko sitten tunsin tietynlaista vetoa poikaan.

Kiihotun edelleenkin naisista mutta kiihotun myös siitä, kun ajattelen että toinen samaa sukupuolta oleva masturboi. En ole ikinä tuntenut mitään tunnetta samaan sukupuoleen mutta nyt ollessani 14 olen tuntenut pari kertaa. En pidä pojista mutta yksi aiheuttaa minulle epävarmuuden tunteen. En halua olla pojan kanssa mitään muuta kuin kaveri mutta tytön kanssa haluan. Muutama päivä sitten kuvittelin pussaavani tätä poikaa ja se aiheuttaa epävarmoja tunteita, vaikka en hänestä tykkää.

Tyttöjä voisin pussata paljon mieluummin. Olen kyllä aina pitänyt tytöistä enkä pojista! Onko tämä jokin vaihe, sillä koen itseni onnelliseksi jos olisin tytön kanssa yhdessä. Hei, minulla on 13 vuotta täyttänyt poika, jonka olen huomannut pukevan yöksi päälleen minun rintaliivini ja toppini.

Lapsi on aina ollut hiljainen, hieman arka, eikä lainkaan kiinnostunut puhumaan minulle mistään seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista Olen yhtäaikaa hämmentynyt, huolestunut ja myös kieltämättä hieman huvittunut.

Mitä mieltä olette pitäisikö minun ohjata häntä jonnekin keskustelemaan vai antaa olla vielä ihan rauhassa omiin tuntemuksiinsa syventyen? Moi, olen 13v tyttö, joka miettii seksuaalista suuntautumista. Kiihotun todella paljon tytöistä ja voin saada orgasmin vain naisten pussailemisen aatteesta. En ole ikinä sormittanut enkä kosketellut itseäni mutta kiihotun niin paljon ja vahvasti naisista.

Tykkään kyllä ehkä miehistäkin? Olen jopa lievästi kiihottunut kerran miehestä, ja olen ihastunut moneen poikaan. Olen vain pari kertaa nähnyt jonkun tytön ja ajatellut "hän on söpö" ynnä muuta. Mutta en tiedä oliko se ihastumista vai mitä Mutta kun nään naisten pussailevan tai muuta Olen ollut netti suhteessa kahteen poikaan, jossa yksi oli transseksuaali.

En vain tiedä, olen vielä 13 ja minulla on vielä aikaa. Kiihotus tuntuu ahdistavalta minulle. Se on vahva ja melkein epämukava. Kerran fanfictionilla ja kerran kirjoitin instagramiin " sexy" ja naisia pussaili altaassa. En ole katsonut pornoa enkä kunnon alastomuutta. Jos vain voisitte auttaa Huomaan, että monia askarruttaa samat kysymykset kuin itseäni, mutta en silti löydä vastauksia siihen mikä omassa sisimmässäni kalvaa. Olen 17 vuotias, ja pian ikää tulee täyteen 18 syksyllä.

Kertaakaan en ole ihastunut ihmiseen. Vastakkaiseen tai samaan sukupuoleen, vaikka pidänkin ajatusta kiehtovana. Minuun on monesti ihastuttu, mutta olen kieltäytynyt. Se on vaikuttanut ihmissuhteeseen ja minun on ollut sen jälkeen vaikea lähestyä tätä ihmistä. Se tuntuu henkisesti liian raskaalta. Olen tuntenut erään naisen 11 vuotiaasta asti.

Luokittelisin hänet parhaaksi ystäväkseni. Hän on vahva, kovamielinen mutta leikkisä persoona. Hän on nyt 28 vuotias. Hänellä on ollut elämässään vain yksi parisuhde ja usein hän puhuu nuorista ihmisistä jotka häneen ihastuvat synkeässä valossa.

Monet hänen ystävänsä ovat rakastuneet häneen hetkellisesti, ystävyyden kasvaessa. Tunne on itselleni outo. Pari vuotta sitten teini ikäni aluilla aloin tuntemaan omituista kevyttä tunnetta aina kun vietin hänen seurassaan aikaa. Ja se on jatkunut sen jälkeen. Olemme päivittäin tekemisissä, ja huomaan olevani onnellinen hänen seurassansa.

Ja välillä minusta tuntuu, että hän minun. Mutta samalla, tuntuu rankalta vaivata sydäntäni sillä ajatuksella. En osaa päästää irti. Koska en usko, että pystyisin koskaan löytämään mitään yhtä rakasta ja tärkeää. Olen aina ollut huono ystävystymään. Eikä minulla ole muita sydänystäviä, joihin pystyisin tukeutumaan jokaisessa vartalon ongelmassani tai henkisessä.

Kuitenkaan, en voisi kuvitella harrastavani seksiä hänen kanssaan. Mutta miehet, herättävät minussa suuren ahdistuksen jota en pysty karistamaan kannoiltani. En tiedä mitä teen. Elän itseni kanssa ristiriidassa. Olen vuotias tyttö Keravalta, ja erosimme poikaystäväni kanssa vähän aikaa sitten. Huomasin kuitenkin jo heti päivä tai kaksi sen jälkeen että hänellä oli tyttöystävä, tuntui vaan siltä että hän halusi viedä neitsyyteni ja siirtyä seuraavaan Ja muutenkin kun käymme samaa koulua ja luokkaa Koen syyllisyyttä siitä, että tarvitsen jotakin mikä menee "ohitse" siitä, mitä naisella on itsellään, omassa kehossaan.

Pelkään aiheuttavani riittämättömyyden tunnetta toiselle. Olen vuotias nainen ja minulla on 3 täysi-ikäistä lasta ex-mieheni kanssa. Aiemmin olin täysin varma, että olen hetero, ja naisystävien kanssa pussattiin aina kun nähtiin tosin hiprakassa , mutta nyt kun on näitä hiprakkapusuja vaihdettu jokaisen ystävän kanssa, niin minä haluan suudella vain naisia, mutta ns.

Koen kuitenkin enemmän mielihyvää suutelemisesta naisen kanssa, kuin seksistä miehen kanssa. En kuitenkaan halua lesboseksiä, vaikka tykkäänkin koskettaa naisten rintoja ja pidän omasta naisellisesta vartalostani. Masturboidessa fantasioin jostakin tuntemastani miehestä, mutta kuitenkaan en halua sänkyyn oikeastaan kenenkään kanssa.

Ehkä naiset vain suutelevat paremmin ja kokemukseni miehistä ovat olleet todella huonoja panoja? Tai sitten aivoissani on jokin lukko, joka estää minua nauttimasta miesten käsistä rinnoillani ja pelkkä ehdotus "jyystämisestä" sängyssä saa minut juoksemaan karkuun.

Yhden ainoan kerran olen saanut orgasmin miehen kanssa ja silloinkin pomoni käytti siihen ensin sormiaan. Hei, Olen alle 30 vuotias naiseksi syntynyt henkilö, joka on pienestä lapsesta lähtien ollut seksuaalisesti aktiivinen.

Onnekseni sain syntyä perheeseen, joka ei ensi kädeltä tuominnut toisen ajatuksia ja tekoja, vaan ensimmäinen oppi oli oman itsensä arvostus. Olen siis polvenkorkuisesta lähtien tiennyt, että kiusaajat ovat yhteiskunnan pohjasakkaa, enkä heille kumartele — enkä ole kumarrellutkaan.

Ongelmani ei siis ole toisten hyväksyntä eikä oma hyväksyntäni, olen täysin sinut itseni kanssa. Haluaisin vain tietää, millaista termiä minun tulisi käyttää esitellessäni itseni muille, jotta he ymmärtäisivät, millainen ihminen olen. Koen itseni ajoittain naiseksi, ajoittain mieheksi.

Kokonaisvaltainen tunne voi kestää tunteja, päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia, ja ajatusmaailmani, arvoni, eleeni, puhetyylini ja käsitykseni vartalostani muuttuvat sen mukaan, kumpi tunnen olevani. Kokemukseni ei edellytä, että minun tarvitsisi pukeutua erityisesti kuvaamaan sukupuolista olotilaani, mutta olen kyllä ajatellut, että voisin hankkia miesten vaatteita, jos muiden olisi silloin helpompi käsittää minut miehenä.

Koska välillä kuitenkin olen nainen, en ole harkinnut esim. Eivätkä ne haittaa minua miehenä, olen sokea vartaloni "virheille".

Naisena olen biseksuaali, ja olen kerran kokeillut seksiä naisen kanssa. Naisissa kiinnostaa vain seksi, ei parisuhde. Naisena olen myös kokenut hyvin paljon, ja päätynyt lopulta naimisiin ja äidiksi. Puolisoni on hyvin avarakatseinen, hyväksyy biseksuaalisuuteni ja arvelee ehkä itsekin olevansa sellainen. Olen myös saanut olla miehen "roolissa" hänen kanssaan, mutta hän ei pysty kokemaan minua miehenä.

Miehenä olen täysin homoseksuaali, haluaisin suhteeseen toisen miehen kanssa, joka hyväksyy, että olen mies. Tässä on siis perusongelmani: Olen löytänyt monien mielenkiintoisten henkilöiden seuranhakuilmoituksia, mutta en ole viitsinyt vastata, koska he ovat ilmaisseet hakevansa miestä, enkä tiedä kelpuuttaisivatko he minua.

Miten esittelisin itseni tällaisille henkilöille? Saisin kerrottua, että vartalostani huolimatta olen mies, joka etsii miestä? Rivien välistä voi lukea, että naisena ja miehenä minulla on erilaiset moraalikäsitykset. Nainen on varattu, mies ei. Kiitos jo etukäteen vinkeistänne oikean termin löytämiseksi.

Suhteeni seksuaalisuuteen alkaa jälleen hieman kriisiytyä. Olen vuotias nainen ja heteroromanttinen haluaisin parisuhteen , mutta olen viime vuosina miettinyt, olisiko aseksuaalisuus kuitenkin se kirjo, johon kuulun. Ensimmäinen seurustelusuhteeni kesti neljä vuotta olin Teininä koin olevani seksuaalisempi, ja niinpä suhteen alussa kaikenlainen läheisyys tuntui ihan ookoolta.

Kuitenkin pikkuhiljaa koin seksin vähemmän ja vähemmän kiinnostavaksi, ja aika pian se oli suoraan sanoen pakkopullaa, jota kyllä pystyin tekemään tuottaakseni toiselle iloa ja tyydytystä, mutta jossa omat tunteeni eivät kerta kaikkiaan olleet mukana. Tämä tuli puheeksi poikaystäväni taholta jossain vaiheessa, sillä kyllähän sen huomaa, jos toinen ei täysillä ole mukana. En vain saanut tyydytystä, en edes kiihottunut. Ainoa keino kiihottua on pitkään ollut tietynlaiset mielikuvat, joihin ei liity muita osallisia ja joita tuskin koskaan toteutan.

Suhteesta vähitellen seksi karisi ja aikanaan suhde tuli päätökseen. Viime viikkoina olen tutustunut mieheen, jonka seurassa minulla on mukavaa, ja kuten ennenkin, läheisyys, suukottelu ja hipsuttelu tuntuvat hyvältä. Sen enempää en kuitenkaan tarvitsisi enkä edes haluaisi. Toissapäivänä tilanne kuitenkin eteni seksiin, ja mielessäni pyöri tuhat ajatusta. Ei se mielekästä ollut vieläkään.

Miehen puheista käsitin, että hänellä on koko ajan haluja ja myös tarve tyydyttää ne hyvin usein. Lisäksi hän haluaisi avoimen suhteen, ja jo se alkaa mietinnän jälkeen tuntua siltä, ettei meille yhteistä taivalta taida tulla. Joka tapauksessa olen pitkään pohtinut, kumpi on kyseessä seksin vastenmielisyyden suhteen: Tavallaan pelkään, että saatankin menettää elämästä aspektin, joka yleisesti ihmisille tuottaa nautintoa, jos kyse onkin vain siitä etten ole tutkinut itseäni tarpeeksi ja tee töitä seksistä nauttimisen eteen.

Toisaalta - eivät kaikki pidä jalkapallostakaan, eikä sitä silloin kaikkien tarvitse harrastaa. Kykenen siis antamaan toiselle nautintoa, mutta koskaan en oma-aloitteisesti seksiä halua.

Saatan toisinaan tuntea lievää kiihotusta, mutta minulla ei ole mitään tarvetta eikä edes kykyä edetä fyysiseen kontaktiin.

Tieto luo turvaa, ja haluaisinkin oppia, mitä termejä minusta voisi mahdollisesti käyttää, jotta osaisin hakea lisää tietoa ja käsitellä aihetta. Aseksuaali, semiseksuaali, harmaa seksuaalisuus? Onko mahdollisesti joitain harjoitteita, näkökulmia pohtimiseen tai vastaavia keinoja, jotka voisivat edesauttaa mietintöjäni ja viedä kohti varmuutta ja mielenrauhaa?

Löysin juuri googlettamalla artikkelin maaliskuulta jossa käsiteltiin aseksuaalinen parisuhdetta ja teksti oli kuin omasta elämästäni. Ongelma on minulle ja meille todella iso. Minä kärsin ja itken kun en saa tarpeita tyydytettyä ja hän on pahoillaan kun ei halua.

Emme oikein pystytä eikä osata puhua. Aihe on liian vaikee. En halua loukata enkä riidellä ja hän sulkeutuu koska ei myöskään osaa sanoa mitään. Yritän ymmärtää mutten ymmärrä. Erota emme halua , mutta asialle pitäs saada jokin kompromissi jotta säilyis vielä jonkinlainen itsetunto. Mikä neuvoksi , tartten apua. Hei, olen kovasti pohtinut mikä minussa on vikana.

En koe vetovoimaa kumpaakaan sukupuoleen, mutta pidän itseäni enemmän heterona. En pidä seksiä korkealla arvoasteikolla. Mieluusti olen ilman, joten yhden illan jutut kauhistuttavat. Olen saanut 2 lasta mutta niiden teko on ollut pakkopullaa.

Mistä saan nautintoa on kosketus. Pidän sitä lähimpänä seksinmuotona mikä saa oloni hyväksi ja koen seksuaalista nautintoa. Ihastun, mutta tunne katoaa jos harrastetaan oikeaa seksiä.

Olen käynyt viime aikoina vahvistunutta itsekeskustelua seksuaalisuudestani, mikä on toki jatkunut taustalla jo vuosia. Karkeasti ala-asteaikoina ihastuin tyttöihin sillä tasolla mitä nyt seksuaalisuutta sen ikäisellä on.

Yläasteella kiinnostukseni siirtyi miehiin, mutten ymmärtänyt sen olevan pysyvää enkä osannut edes ajatella, että voisin olla homo - koulussamme oli pari julkihomoa, enkä vilpittömästi nähnyt mitään yhteistä heidän kanssaan. Yläasteen-lukion vaihteessa minulle valkeni, että tällaistakin on olemassa ja olenkohan minä nyt sellainen. En ole kuitenkaan lähtenyt määrittelemään tai lokeroimaan itseäni missään vaiheessa, vaan mennyt tuntemusten mukaan.

Olen viime aikoihin asti kokenut sen toimivaksi ratkaisuksi. Naiset eivät vain ole kiinnostaneet pätkääkään, ja hylkäsin nopeasti hetero- ja kaverien suosiman lesbopornon, kun ne eivät vain kiinnostaneet.

Olen ollut aktiivis-passiivisessa seuranhaussa lähinnä verkossa ja erilaisissa apeissa vuotiaasta lähtien, jolloin sain myös ensimmäiset seksikokemukseni. Olen harrastanut seksiä kymmenisen eri jätkän kanssa. Poikaystävää en ole ikinä löytänyt suurista haaveiluista huolimatta, ja vain kerran on ollut edes lähellä.

Sekin on painanut mieltäni, mutta eniten minua on viime aikoina huolestuttanut seksi, ja tarkemmin sen toimimattomuus. Nautin suuresti masturboinnista ja teen sitä n. Tyylikseni on vakiintunut maata vatsalleen sängyllä tyynyä ikään kuin "tukena" tai korokkeena käyttäen. Joskus pelaan vain mielikuvilla, joskus katselen pornoa ja joskus etsin Instagramista komeita jätkiä.

Seksi muiden kanssa ei kuitenkaan pelaa. Havahduin tilanteeseen, kun tuo aiemmin mainitsemani potentiaalinen seurustelukumppani lopetti, ja osittain mielestäni sen takia että minulla lerpahti ekalla kerrallamme. Tiedän kyllä, että se ei ole mikään peruste suhteen lopettamiselle, mutta lähdin miettimään laajemmin, ja tajusin että minulla on ollut laukeamisongelmia oikeastaan lähes joka kerta.

Ihan alussa olen hyvin mukana ja innostus on suuri, mutta semmoinen kymmenisen minuuttia riittää ja seisokki laskee. Olen jutellut tästä muun muassa lääkärin kanssa ja parissa tukichatissa, mutta vastausta tai tukea ei oikein ole löytynyt. Parin lääkärin mielestä mitään fyysistä ongelmaa ei ole, jos masturbointi onnistuu - ja luotan ilman muuta lääketieteen ammattilaisiin.

Mitään tutkimuksia yms ei kuitenkaan ole tehty, vaan pelkkiä pikakeskusteluja. Diagnoosi on ollut jännittäminen seksitilanteessa. En ole itse tunnistanut tällaista, joten en kyllä kykene sitä kontrolloimaankaan jos sellaista oikeasti on. Tämä on saanut minut epäilemään monta vuotta varmana pitämääni seksuaalisuuttani, koska muutakaan ei ole löytynyt ja ratkaisukeskeisen eläinlajin edustajana haluan korjata ongelman, joka rajoittaa ihmissuhteitani.

En kerta kaikkiaan pysty kuvittelemaan itseäni harrastamaan seksiä naisen kanssa, ja seurustelukin tuntuu epäluontevalta, ehkä vähän inhottavaltakin. Olen pohtinut myös mahdollisuutta aseksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sekään ei mielestäni ihan toimi, sillä minä kuitenkin haluaisin seksiä miehen kanssa - tai ainakin haluaisin oppia nauttimaan siitä. Seksi itsessään ei siis ole vastenmielistä, päinvastoin. Mainitsin masturbointitekniikkani ylempänä sen takia, että minulla on ollut vaikeuksia masturboinnissa suuren yleisön ilmeisesti suosimalla tyylillä eli tuolissa röhnöttäen kädellä edestakaista liikettä tehden, jolloin seisokin saaminen on siis vaikeaa.

Syytä en ole keksinyt. Haluaisin oppia ymmärtämään itseäni paremmin, nauttimaan seksistä ja vaikka jotakin luettavaa pohdinnan tueksi. Ja miksei myös kuuta taivaalta. Minulla on vähän heikkoja kokemuksia kaveripiirin kautta psykologeista, terapeuteista yms mutta en näe minulla olevan varaa sulkea sentyyppistäkään pois. Mihinkään homopoikien itkukeskustelukerhoihin en kuitenkaan ole lähdössä. Asun kehyskunnassa isohkon kaupungin vieressä.

Miten minun heterona tulee suhtautua häneen? Olemme 60 pari lapsia emme saaneet. Hän ei hyväksynyt vierasta auttajana sänkyymme. Olisin antanut mahdollisuuden tällaiseen toteutukseen. Vieraita olisi ollut jotka olisivat auttaneet tässä meitä. Niin monta kertaa, kuin vaan olisi ollut mahdollista vieras olisi saanut antaa vaimolleni hyvää.

Olen 67 v nainen olenko epänormaali, kun haluan seksiä nuorilta miehiltä. Olen ollut muutaman kanssa ja seksi on ollut hyvää. Haluan seksiä 3 kertaa päivässä. Vaikka olen tämän ikäinen niin, hormonit hyrrää. Kun Saan seksiä, olen pirteä , nukun hyvin ja jaksan paremmin.

Minua hävettää seksuaalisuuteni, mutta en voi sille mitään. Ja Olen Koukussa Pornoon Minua ovat viime aikoina askarruttaneet seksuaalisuuteeni liittyvät ongelmat. Olen jo reilusti aikuisuuden ikäkriteerit täyttänyt 38 v. Minulla ei ole masturbointia lukuunottamatta minkäänlaisia seksuaalisia kokemuksia.

Olen vain hyvin harvoin kokenut seksuaalista vetoa toisiin ihmisiin, ja lähes aina näitä tunteita on edeltänyt pitkä prosessi, jonka aikana olen ensin alkanut arvostaa näitä henkilöitä älyllisesti ja viehättynyt heidän huumorintajustaan.

Vasta tämän jälkeen haaveilen seksistä, ja sittenkään en ole koskaan millään tapaa pyrkinyt toteuttamaan halujani. Äkkiseltään vaikutan varmaan ulkopuolisen silmin aseksuaalilta, koska minun on hyvin vaikea ottaa osaa esim. Aina, kun puhe kääntyy jonkun henkilön fyysiseen viehättävyyteen tai seksiin, olen hukassa ja vaivaantunut. Minulla kuitenkin on näitä seksuaalisia haluja ja teorian tasolla haaveita päästä harrastamaan seksiä joskaan en varmaan pystyisi luottamaan toiseen koskaan riittävästi jos tilaisuus tulisi , joten en itse pidä itseäni aseksuaalina.

Hiljattain törmäsin netissä termiin demiseksuaalisuus, ja kovin moni kohta osui kovin lähelle. Samalla, kun olen alkanut myöntää itselleni mahdollisen demiseksuaalisuuteni, olen myös ollut hämmentyneempi kuin koskaan. Olen pitänyt itseäni vaikeana, kieroutuneena ja valikoivana ja syyttänyt itseäni siitä, etten ole pystynyt niihin asioihin kuin muut ikätoverini: Vuosien varrella olen etääntynyt entisistä ihmissuhteista lähes täysin, koska olen kokenut itseni niin erilaiseksi.

Nyt olen myös alkanut kyseenalaistaa seksuaalisen suuntautumiseni. Olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta silti aina välillä leikitellyt ajatuksella suhteesta naisen kanssa teoriatasolla, haaveillut lähinnä. Olin jossain vaiheessa varsin viehättynyt erääseen lesboystävääni, joka eli vakiintuneessa parisuhteessa. Minulla oli samantapaisia lämpimiä arvostavia tunteita häntä kohtaan kuin muita ihastuksiani kohtaan ja aina välillä mietin, en suoranaisesti seksiä hänen kanssaan, mutta sitä, että hän oli kaunis ja kiehtova henkilönä.

Nyt en siis enää tiedä, mikä olen. En ole koskaan puhunut seksuaalisuuteeni liittyvistä asioista kenenkään kanssa, koska olen toisaalta tuntenut itseni vaivaantuneeksi - en halua puhua seksistä ja itsestäni samassa lauseessa.

Toisaalta seksi on suurimman osan aikaa ollut minulle epäolennainen ja ei-kiinnostava puheenaihe. Aloitin hiljattain psykoterapian, ja nyt mietin, pitäisikö nämä asiat ottaa puheeksi terapeutin kanssa.

Onko demiseksuaalisuus edes oikea termi kohdallani - jos ei, niin mikä? Olenko bi vai hetero? Ja miten minun pitäisi koota hajonneen identiteettini sirpaleet joksikin sellaiseksi, joka voisi vielä jonain päivänä rakastua ja kokea aidon parisuhteen?

Alan vasta nyt tajuta, että nämä asiat ovat osaltaan aiheuttaneet nykyiset mielenterveysongelmani, kun olen täysin sulkenut asiat mielestäni. Olen 20v helsinkiläinen mies, ja lukemieni kuvausten perusteella pystyisin määrittelemään itseni aseksuaaliksi.

En ole koskaan tuntenut seksuaalista halua ketään kohtaan ja ystävieni tarinat seksiseikkailuistaan kuulostivat lähinnä oudoilta ja vastenmielisiltä. Muutamaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan olisin ehkä halunnut tutustua paremmin, mutta tämän "yksityisasiani" takia en koskaan uskonut, että minulla on siihen mahdollisuuksia.

En ole myöskään pyörinyt klubeilla tms. Työn ulkopuolella vietän suurimman osan ajasta yksikseni ja viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta välillä kaipaan sellaista tietynlaista hellyyttä ja läheisyyttä. En pidä itseäni myöskään mitenkään epäsosiaalisena tai koe, että minulla olisi vaikeuksia tulla toimeen ihmisten kanssa.

Vain seksuaaliset mielihalut puuttuvat, enkä ole koskaan esim. Aseksuaalisuus ei ole minulle sinänsä kummoinen asia, mutta mietin usein, voisivatko menneisyyden traumat vaikuttaa siihen jotenkin? Jouduin koko peruskoulun ajan vakavan, pitkäaikaisen koulukiusaamisen kohteeksi. Siihen kuului kaikenlaista nimittelyä, kiusantekoa, perättömien huhujen levittämistä, joukosta poissulkemista, suoraa fyysistä väkivaltaa jota vastaan puolustautuakseni aloin harjoitella itsepuolustuslajeja ja jopa seksuaalista häirintää.

Olin ennen säännöllisen urheiluharrastuksen aloittamista hieman ylipainoinen, ja minua haukuttiin "tissimieheksi" ja jotkut luokan pojat puristelivat minua nänneistä niin lujaa, että ne menivät mustelmille.

Tästä kaikesta aiheutunutta ahdistusta ja vihaa purin kamppailulajien ja raskaan musiikin avulla. Lukioaikana pysyttelin enimmäkseen omissa oloissani, enkä juuri kaveerannut ihmisten kanssa, koska pelkäsin että kiusaaminen alkaisi uudelleen. Olin siis lukiossa se "outo yksinäinen tyyppi" josta kukaan ei oikein tykännyt. Lukion jälkeen korjasin puhevikani ja armeija-aikana sosiaalinen elämäni alkoi palata edes jokseenkin raiteilleen ja opin uudestaan tutustumaan ja luottamaan ihmisiin.

Nyt minulla on yliopisto-opiskelut tähtäimessä ja suunta eteenpäin. Meikäläistä siis askarruttaa, olisivatko vaikeat kouluvuoteni voineet vaikuttaa seksuaalisuuteeni?

Ja jos kyllä, niin miten? En tiedä olenko homo. Tytöt ja heteroporno ovat kiihottaneet minua aina ja kiihottavat vieläkin mutta ei ehkä niin paljoa. Katsoin kerran homopornoa ja laukesin nopeammin kuin heteropornosta ja se orgasmin tunne oli voimakkaampi. Parin kuukauden jälkeen katsoin homo- ja heteropornoa ajatellen olevani hetero. Sitten aloin ajattelemaan että olenko homo, koska laukesin paremmin homopornolle.

Testailin ja testailen vieläkin, että tykäänkö pojista sillai, et ajattelin että panisin ja pussailisin kavereitani. Minua ei kiihota se ajatus, mutta ajattelen aina niin ja se ärsyttää. Yksi poika on komea, mutta en haluasi pussata sitä. Mutta joskus olen unohtanut sen tavan, nii minua ei tee mieli ajatella et pussaisin pojan kanssa.

Mutta tyttöjä voisin pussata aina: Vielä yksi et kun laukean homopornolle kovemmin, nii jos harrastan seksiä aikuisena naisen kanssa niin laukeanko nopeasti ja tuntuuko se nii hyvältä kuin homoporno. Edelleen kaikki kauniit ja mukavat tytöt kiihottaa. Yksi poika ehkä ihan vähän mutta se on varmaan Fantasiaa. Siis tuota tää on aika hankala aihe mulle, enkä ole oikein kenenkään kanssa jutellut tästä, kun mua nolottaa asia.

Pulmani on, etten tiedä mikä on seksuaalisuuteni. Ennen ajattelin, että olen hetero, mutta olen aika paljon lähiaikoina miettinyt että olenkohan hetero? Aika paljon nykyään mua ällöttää seksi, mutta toisaalta taas kiinnostaa.

Aina kun oon tehnyt "niitä" niin mulle tulee tosi likainen olo ja oksettaa. Nykyään en oikein sitä tee ja olen miettiny että olenko aseksuaali?

Kyllä mä heitän irstasta läppää välillä ja puhuin pojist ja toisaalta olis kiva seurustella ja toisaalta en ikinä haluiskaan seurustella. Niin — en ole siis koskaan seurustellut ja olen neitsyt. Mun perheessä ei olla ikinä keskusteltu seksi asioista kun se on tabu Hei, olen kaksikymppinen naisenalku, jolle koko käsite "seksuaalisuus" tuntuu olevan epämääräinen, ahdistava ja vieras asia.

En ole koskaan tuntenut vetoa kehenkään ihmiseen seksuaalisessa mielessä. Joskus nuorena, vuotiaana, koitin uskotella itselleni, että olisin ollut ihastunut silloin tällöin joihinkin poikiin, mutta todellisuidessa tuskin edes muistin heidän olemassa oloaan useinkaan.

Myöhemmin tajusin, miten hyvin olin vain onnistunut pitämään itseäni varten yllä kulisseja siitä, että olisin jotenkin "normaali teini" ihastuksineen. Tosiasiassa en näe kenessäkään ihmisessä mitään ystävyyttä syvempää, ja oikeastaan ystävilläkin on elämässäni nykyään vain vähän merkitystä, toisin kuin lapsena.

Olen kliinisesti masentunut ja tällä hetkellä jopa vaikea-asteisesti, minulla on traumaattinen kouluaika kiusaamisen vuoksi, nykyään paljon itsemurha-ajatuksia, hankala perhe ja niin edelleen, jotka todellakin ovat yhdistelmänä sellainen, ettei ihastumisen tunteille edes jää sijaa.

Silti masennukseni suhteen parempinakaan kausina en ole yhtään sen kiinnostuneempi katsomaan ihmisiä "sillä silmällä". Olenkohan todellakin aseksuaalinen vai pelkästään niin rikki henkisesti, etten kykene ihastumisen kaltaisiin tunteisiin? Toisaalta, voiko aseksuaalisuuden taustalla olla traumoja tai psyykkisiä ongelmia? Olen 19 vuotias tyttö. Ainakin äidin mukaan olen ollut pienenä terveen seksuaalinen ja kiinnostunut omasta kropasta etc. Huomaan tämän kuitenkin voimistuneen vuosien mittaan, sillä muistan yläasteella seurustelun aloittaessani, että ajatus seksistä ei kuitenkaan ollut ahdistava, vaan neutraali.

Se ei vain kiinnostanut. Itsetyydykseen suhtauduin murrosiässä vuotiaana normaalisti, ja se oli välillä osa elämääni, vaikka sen jälkeen ällötti. Nyt sen ajatteleminenkin ahdistaa, ja jos joskus ajaudun seksuaalisten tunteiden vuoksi sitä yrittämään niin saman tien oksettaa. Eli mua ahdistaa ja oksettaa seksuaalisuus, ylipäätään seksuaaliset tunteet ja seksi, itsetyydytys etc. Siitä puhuminen tai lukeminen saa aikaan inhottavia tunteita ja mielikuvia, ja mielelläni olisin tuntematta koko asiaa.

Kaikkein eniten kuitenkin ällöttää omat seksuaaliset tunteet. Ihastun helposti ja olen läheisyydenkipeä ihminen. Tykkään halia ja pussailla, mutta siihen se jää. Muutenkin tekisi mieli aina kulkea jalat ristissä. En osaa oikein selittää.. Olen seurustellut ja säätänyt joidenkin kanssa mutta koskaan en ole suutelua ja silittämistä pidemälle ollut kiinnostunut menemään. Kuitenkin kerran yksi mies onnistui taikomaan itsensä liian lähelle huom.

Siitä on jo yli vuosi aikaa ja vieläkin kun mietin sitä niin oksennusrefleksi meinaa tulla ja itkettää oma ällöttävä käytös. Tiedän että seksissä ei ole mitään pahaa eikä se ole väärin, silti se ällöttää ja oksettaa.

Etenkin tämä asia häiritsee siksi että haluaisin olla terveellä tavalla kiinnostunut seksistä ja odottaa innolla sen kokemista "sen oikean" kanssa. Sen sijaan aina kun tunnen seksuaalisia tunteita ja tiedostun omasta kropastani niin ällöttää. Oon 13v ja no: Oon ollu ihastunut pelkästään poikiin. Mutta tuntuu että tykkään myös tytöistä. Ja sit on vielä se että ajatus seksistä kummankaan tyttöjen tai poikien kanssa ei tunnu oikeelta.

Ja silloinhan olisin periaatteessa aseksuaali. Mutta sitten kuitenkin tunnen jonkunlaista vetoa sekä tyttöihin että poikiin. Sitä vois kuvailla niin että oon kiinnostunut sekä tytöistä että pojista vyötäröstä ylöspäin.

Oonko silloin aseksuaali vai jotain siltä väliltä? Moi olen 52 vuotias ja ollut transseksuaaline vuodesta alkaen ja tykännyt vanhemmista miehistä. Olen käynyt kaikki stadin mestat ja tunnen gay piirit.

Nyt mulla on vakisuhde 62 -vuotiaan miehen kanssa enkä liiemmin liiku laaksossa, ruudussa tai motareiden levarilla. Haluaisin muuttua naiseksi kokonaan koska mulla on sellainen tunne että olen nainen ja tykkään miehen kanssa sekstailla enemmän kuin naisen Lue vastaus. En tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa. Tuntuu vaan tosi pahalta. Puberteetin kynnyksellä alkoi pojat kiinnostaa. Kulutin valtavasti voimavaroja peittääkseni 'homouteni'.

Tätä jatkui lukion loppuun asti. Sitten muutin uuteen kaupunkiin yksin asumaan. Sain tilaa ajatuksilleni ja uusia näkökulmia tilanteeseen. Myönsin itselleni olevani homo. Harrastin ekaa kertaa ikinä seksiä miehen kanssa. Minuun ei sattunut, olin euforiassa. Olin vapaa oma itseni. Myöhemmin olen ollut muiden miesten kanssa. Suhteet ovat olleet lyhytikäisiä. Olin kuitenkin varma homoudestani. Sitten naisfantasiat alkoivat eksyä päähäni. Ensin yksittäisinä kuvina ja ajatuksina, myöhemmin haaveiluna.

Alkuhuuman jälkeen olen hylännyt btm roolin. Pidän sitä epämukavana ja vastenmielisenä ajatuksena. Olen silti ollut vain miesten kanssa. Tämän hetkinen 'säätö' on jatkunut yli puoli vuotta. Seksi on alkanut tuntua tylsältä. En alunperinkään ollut kovin romanttisessa suhteessa, mutta tuntuu kuin mitään tunteita ei enää olisi.

Jokin aika sitten aloin katsomaan hetero- ja lesbopornoa. Erityisesti naisten rinnat kiihottivat, ja hiukset. Genitaalit niin naisilla kuin miehillä ovat epäkiinnostavan näköiset. Nyt olen alkanut miettiä, josko identiteettini olisi kuitenkin bi.

Olen huomannut, että miehiin liittyvät ajatukset ovat olleet lähinnä seksifantasioita. Ja romantiikassa olen kokenut karvaita pettymyksiä. Löydän mieleni sopukoista haaveita lapsista naisen kanssa. Olen viimeisen parin vuoden ajan ollut avoimempi muutamalle läheiselleni ja he ovat sanoneet, että olen aina vaikuttanutkin homolta.

Pidän itseäni kuitenkin melko maskuliinisena ja olen saanut kuulla kehujakin tästä partreneiltani. Tämä minun ilmeinen homouteni yllätti ja vähän loukkasi. Nyt kun olen löytänyt itsestäni bi-puolen, tuntuu kuin ihmiset luulisivat minun valehtelevan, keksivän sepustuksia, joilla pääsisin 'takaisin' heteron rooliin.

Minut tyrmätään täysin jos ilmoitan kiinnostuneeni myös vastakkaisesta sukupuolesta. Koen tämän kovin nöyryyttäväksi. Välillä kiellän itseltäni bipuoleni - minähän olen homo, kaikki sen tietää. Ja yhä uudestaan naiset hiipivät mieleeni. Olen epätoivon partaalla tilanteessani. En tiedä kuka olen tai mitä haluan. Kaikki muut sen sijaan tuntuvat sen tietävän ja ovat valmiina tyrkyttämään apuaan, siis sillä ehdolla että olen homo ja tulossa kaapista.

Bi en voi olla. Yritän vain valehdella itselleni, että pitäisin naisista. Mistä tiedän mihin lokeroon kuulun? Voinko ikinä olla parisuhteessa naisen kanssa ilman lähipiirini supinaa selän takana.

Olen koettanut monesti kysyä eri lähteistä, että onko se pedofiliaa, jos aikuinen ja kouluikäinen lapsi leikkivät ratsastajaa ja hevosta keskenään, siten että kouluikäinen lapsi ratsastaa aikuisen selässä? Entä se, jos kouluikäiset lapset istuu ja seisoo aikuisen selän päällä?

Lapsena leikin usein leikkejä, jossa olin hevosena ja toiset lapset ratsastivat selässäni eli minä olin hevosena tai sitten minä asetuin vatsalleni lattialle tai maahan ja toiset tulivat sitten istumaan ja seisomaan selän päälle ja siitä tuli valtavan mukava tunne, en oikeastaan hävennyt sitä tunnetta ja voin sanoa, että pidän tuosta leikistä.

Minusta tuollaiset leikit tulisi saada peruskoulujen ala-asteille ja lisäksi myöskin tanssiakin voisi peruskoulujen ala-asteille suositella mieluummin uskonnon opetuksen sijaan. Peruskoulun uskonnon opetus on mielestäni liian ahdasmielistä ja vanhanaikaista, en heille olisi saatava enemmän seksuaalista opetusta ja tanssia, ja kaiken uskonnollisen poistaa, ja seksuaaliset leikit vapauttavat, kyllä he aikaa myöten siihen oppisivat, miten mukavalta seksi tuntuu.

Itse olen alkanut ymmärtämään seksuaalisia vähemmistöjä ja sukupuolineutraaliavioliittojenkin merkityksen. Hei, Olen vajaa kolmekymppinen nuori nainen. Elämä on ollut kovaa, vaikkakin nyt 10 vuotta olen ollut vakisuhteessa ja meillä on kaksi lastakin. Mut yritettiin raiskata kun olin 18v, 20 vuotiaana jouduin raiskauksen uhriksi ja sen jälkeen ollut lähinnä seksuaalista ahdistelua mm. Nykyään en enää osaa nauttia ns. Kiihotun alistumisesta ja raiskausfantasiat pyörii mielessä. Välillä toivon, että seksuaalinen häirintä menisi pidemmälle.

Toivon, että mua vahingoitettaisiin samalla. En tiedä johtuuko siitä, että raiskauksesta tuli silloin syyttämättäjättämispäätös, kun ei ollut näkyviä vammoja vai miksi näin on? Luulisi, että normaalisti ihminen ahdistuu ja pakenee tilanteita, mutta mulla on päinvastoin. Mies on ottanut kovempia otteita käyttöön mm. Pää ihan sekaisin, mikä mun on?! Hei Olen vuotias mies ja pääsin naisen kanssa harrastamaan seksiä ensimmäisen kerran vasta hetki sitten.

Kyseessä on siis ensimmäinen seksikokemukseni ylipäätänsä. Minun on vaikea saada erektiota ja uskon, että se johtuu siitä, että en meinaa kiihottua kunnolla. Minulla on myös fetissi, jota olen toteuttanut itseni kanssa "runkkaamalla" useita vuosia.

Nyt pelkoni on se, että tämä fetissi on mennyt niin pitkälle, että normaalissa seksuaalisessa yhteydessä en enää kiihotu kunnolla. Onko tähän jotakin ratkaisua, jotta pystyisin kiihottumaan paremmin ns. Koen, että tämä tulee vaikuttamaan minun elämän laatuun todella negatiivisesti ja samalla vaikeuttaa kumppanin etsintää ja valintaa, koska käytännössä siinä pitäisi mennä fetismi edellä.

Itse fetismin kanssa olen sinut. Niin, löysin tämän sivun erään aseksuaali-neuvonta-sivun kautta. Olen vuotias, enkä koskaan ole sillälailla pitänyt kenestäkään. Naimisiinmeno ja seurustelu vaikuttavat vain luotaantyöntävältä.

Tietysti olen onnellinen toisten puolesta, mutta en itse haluaisi minkäänlaiseen parisuhteeseen. Pikkutyttönä, ykkös-kakkosluokalla, tietysti oli porukan mukana siinä "oi kun on söpö poika"-jutussa. En kuitenkaan ole ajatellut poikia mitenkään seurustelukumppaneina, niinkuin en tietysti tyttöjäkään. Sain vanhempana jotain kolme vuotta sitten? Ei se haitannut, mutta inhotti sillä lailla kuvitella kaksi poikaa pussaamassa.

Mutta kun luin, oliko se tänä vuonna, kirjan, jossa eräs lempihahmoistani paljastui homoksi, käsitykseni muuttui. Sieltä, tägrämin ihmemaailmasta, löysin myös Aromantikot ja Aseksuaalit. Ne jotenkin kolahtivat, ja tunnuin kuuluvani vihdoinkin johonkin: Aamulla jaksoin nousta ylös sen onnen voimalla.

Piirsin vihkoon pienellä Ace-pride lippuja, ja se toi minulle hyvän olon tunteen. Joskus kun on kesäloman aikana kamala epävarmuus päälle, olen vakuuttanut mielessäni itselleni, että olen Aromantikko ja Aseksuaali. Olen hyvin uskonnollinen, löysin valaistumisen vasta ekana yläkouluvuonna, viime vuonna. Kaikki oli silloin koulussa niin rankkaa, minua kiusasi luokan eräs poika.

Huusi ilkeyksiä porukkansa kanssa. En tuntenut kuuluvani porukkaan. Lainasin kirjastosta silloin erään Narniaa käsittelevän kirjan, joka sitten kertoikin Narnia -sarjan uskonnollisesta puolesta. Luin koko sarjan uudelleen, ja eräänä aamuna kouluun kulkiessani koin linja-autossa jonkinlaisen valaistumisen. Rupesin itkemään spontaanisti, en tiedä miksi. Minulla on seinällä sänkyni yläpuolella huopataulu Aslanista. Joskus kun on oikein kovaa, rukoilen, tai ainakin yritän rukoilla, sen alapuolella.

Joskus rukoilen muuten, mutta kun oikein kunnolla sattuu, niin silloin sen kuvan lähellä. Siitä on jotenkin hyötyä. Joskus hiukan alle kymmenvuotiaana, siinä seitsemän vuoden hujakoilla, olin usein leikeissä poikahahmo.

Leikin aina eläimiä, en melkein koskaan ihmistä. Ja jos leikin, niin olin lemmikin omistaja. Hyvin harvoin se eläinhahmo oli tyttö, aika usein poika ja joskus ei kumpikaan. Pienempänä oli hetkiä, jolloin halusin olla poika. Minua ei haitannut, että olin tyttö, mutten erityisesti kokenut olevanikaan tyttö. Sitten oli pitkä hiljainen vaihe, kun kaikki sujui "normaalisti".

Nyt, murrosiässä, on kuitenkin alkanut taas vaivata. Joskus, aika usein, kaikki sujuu normaalisti, mutta välillä ei niinkään. Joskus on täydellisiä itseinhon hetkiä. Heti kun huomasin niiden alkavan kasvaa, murrosiän alkuvaiheessa, pillahdin itkuun nähdessäni itseni peilissä. Nyt vain harmittaa, ja joskus itkettää. Eivät kai mitenkään isot tai pienet, mutta minua ne haittaavat.

Olen yrittänyt peittää ne, siteillä ja taittamalla kireän topin kaksinkerroin, mutta niistä tulee lähinnä turhautunut "jaaha"-olo. Olen estänyt äitiä ostamasta minulle liivejä, koska ajatuskin niistä inhottaa. Minusta myös tuntuu, etten edes haluaisi olla ihminen. Tai ainakin toivon, että osaisin muuttua naakaksi. En välttämättä aina oikein edes halua ihmisen kehoa, koska feminiinisyys paistaa. Pienempänä oli ihan okei käyttää mekkoa. Nykyään en välttämättä pukisi sitä päälleni kuin maksusta.

Naamiaisasussa voin pitää hametta, esim. Niin ikään "tyttömäiset" jutut, kuten meikkaaminen ja pojista keskusteleminen eivät kiinnosta minua lainkaan. Olen myös huomannut olevani jonkin verran allerginen meikeille ja hajusteille, silläkin on siis lusikkansa sopassa.

Olen alkanut miettiä agenderia, mutta en koe itseäni täysin sukupuolettomaksi. On OK, että minua kutsutaan tytöksi, mutta en todellakaan halua, että minua kutsutaan naiseksi. Inhottaa, kun äiti tai joku muu joskus sanoo minun olevan "kaunis nuori nainen". Sekä kaunis että nainen tuntuvat pahalle. Vaatteitani voi toki sanoa kauniiksi, muttei minua. En myöskään haluaisi minua kutsuttavan komeaksi, mutta ei siitä haittaakaan ole. Mutta "miehekäs" menee jo yli.

Onko mahdollista olla ikäänkuin demi-girl, mutta jotenkin osaksi agender? Ei mikään pokatyttö, vaan jokin agendertyttö tai jotain? Olen jonkin verran yli kolmikymppinen cis-nainen, joka vielä pari vuotta sitten luuli olevansa ihan perus-hetero. Termin 'aromanttinen' kuulin muutama vuosi sitten ja se vaikutti ihan mielenkiintoiselta, mutta ei aluksi tuntunut liittyvän minuun.

Sitten googlasin sen ja yht'äkkiä ne määritelmät osuivatkin aika hyvin. Olen kyllä ollut elämäni aikana ihastunut, mutta ne ihastukset ovat olleet lähinnä sellaisia "Haluan olla tuon ihmisen lähellä ja halia ja sellaista" -tyyppisiä. Esimerkiksi suutelu ei suoranaisesti ällötä, mutta ei ole myöskään sellaista, mitä ihastusteni kanssa erityisesti haluaisin tehdä.

Samoin olen huomannut, että minulla hyvin harvoin on toivetta siitä, että ihastukseeni vastataan. Itse asiassa se ajatus hieman ahdistaa. Edellisen kerran olin ihastunut vuonna En koe olleeni koskaan rakastunut. Nykyään lähimmäs ihastumisen tunnetta pääsen lukiessani rakkausromaania tai katsoessani romanttista elokuvaa. Itse tosin en osaisi kirjoittaa rakkaustarinaa, koska en oikein ymmärrä, mitä siinä tapahtuu.

Seksuaalista suuntautumistani olen alkanut pohtia tämän vuoden alussa. Aikaisemmin en ole edes pahemmin ajatellut asiaa, tai siis olen pitänyt itsestään selvänä, että olen heteroseksuaali, koska kiihotun ja masturboin, sekä olen myös halunnut harrastaa seksiä jopa tietyn ihmisen kanssa ehkä noin kolmisen kertaa elämässäni.

Siis kunnes olemme aloittaneet. Saatan olla hyvinkin kiihottunut ennen ensimmäistä kosketusta, mutta minulle tunnelma jotenkin aina lässähtää, mitä lähemmäs yhdyntää mennään.

Se ei ole epämiellyttävää eikä kivuliasta eikä mitään, mutta en myöskään saa siitä yhtään nautintoa teini-ikäisenä, ennen kuin vuotiaana menetin neitsyyteni, muistaakseni nautin suutelusta ja vaatteiden päältä koskettelusta paljonkin ja nimenomaan seksuaalisesti. Ja kun ajattelen esimerkiksi seksuaalifantasioita, joita minulla on ollut tai yrittänyt olla , niin yleensä en ole itse millään tavoin osallisena, vaan ne ovat sellaisia romaani-tyyppisiä kohtauksia.

Jos koetan kuvitella itseni siihen, niin alan nopeasti fantasioimaan selkähieronnasta eikä siihen enää liity mitään seksuaalista, eikä fantasian muuttuminen ole tietoisesti tehtyä.

Tämä siis jo paljon ennen kuin edes tiesin aseksuaalisuudesta. Minulla ei myöskään ole mitään negatiivisia tunteita seksiä kohtaan, enkä ole seksuaalisesti epävarma. Olen nyt vajaa puoli vuotta kategorisoinut itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi tarkemmat kategoriat, joihin olen päätynyt, ovat lithromanttinen autokrossiseksuaali, mutta en oikein koe niille sen suurempaa tarvetta.

Mietinkin nyt, että onko minulla oikeutta siihen. Uskoisin kuitenkin kokeneeni seksuaalista vetoa ihmisiin, mutta siitä on vuosia, kun se tunne olisi kestänyt muutamaa hetkeä kauempaa. Mietin kuitenkin, että onko tämä itseaiheutettua. Siis, että olenko jotenkin itse päässäni kehittänyt nämä reaktiot jotenkin suojellakseni itseäni esim. Pitkään luulin, että tämä kaikki johtuu masennuksesta tai masennuslääkityksestä, mutta nyt olen ollut terve ja lääkkeetön jo vuoden, eikä tilanne ole muuttunut.

Ainoa muutos on ollut helpotus, kun aloin määrittelemään itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi. Hei olen 27 vuotias mies. Tykkään pukeutua naisten leveälahkeisiin treenihousuihin. Käytän niitä julkisesti ja myös itsetyydytyksessä. Onko se normaalia että kiihottuu kyseisistä housuista tosi paljon varsinki materiaalista? Hei olen kohta parikymppinen nuori nainen, minulla on ollut kaksi vakavaa parin vuoden suhdetta sekä useita lyhyempiä suhteita miesten kanssa.

Olen aina ollut kiinnostunut miehistä ja ollut ihastunut sekä rakastunut vastakkaiseen sukupuoleen sekä pitänyt itseäni täysin heterona. Kuitenkin jostain syystä varsinkin seksin aikana alan miettimään naisia ja joskus edellisen kumppanin kanssa katsoimme aikuisviihdettä ja halusin aina katsoa lähes poikkeuksetta pelkkiä naisia, puhuimme myös miehen kanssa useasti, kuinka kiihottavaa olisi, jos toinen nainen harrastaisi kanssamme seksiä, ajatukset olivat hyvin kiihottavia.

Tämän lisäksi naisten kuvat aiheuttavat usein kihelmöinnin tunteen ja saa minut hyvin hämilleen. Viime aikoina löysin myös sosiaalisesta mediasta erään naisen jonka kuvia selailin ja tykkäilin ja hän tykkäili takaisin ja kuvat jollain tapaa kiihottivat ja kiinnostivat minua. Olen miettinyt monesti pitäisikö minun ottaa tähän naiseen yhteyttä.

Asia vaivaa, sillä olen aina tuntenut itseni heteroksi mutta jostain kumman syystä, kun katson esimerkiksi naisen kroppakuvaa se aiheuttaa kihelmöintiä, kun taas miehen kuvaa katsoessa ei herätä juurikaan mitään tunteita. Olen miettinyt, jos kokeilisin miltä naisen kanssa tuntuisi ja saisin ehkä asiaan jonkinlaisen vastauksen.

Ei nyt varsinaisesti liity seksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sain alkuvuodesta kondylooma diagnoosin. Nuori mies, jota silloin tapailin, pisti poikki lähes saman tien. Sanoi kyllä, ettei tauti ollut syynä ja että oli kiitollinen, että olin rehellinen, kun kerroin mutta yhtäkkinen suhteen päätös pisti mietityttämään.

Nyt kun olen tavannut uuden ihanan miehen en uskalla heittäytyä juttuun ennen kuin olen saanut kerrottua diagnoosistani. En voisi kuvitellakaan meneväni hänen kanssaan sänkyyn kertomatta mutta pelottaa, tulenko taas torjutuksi, vaikka tähän asti lämpimät tunteet ovat olleet molemminpuolisia. Jos tulen nytkin torjutuksi, uskallanko enää lähteä mihinkään juttuun mukaan? Elänkö loppuelämäni yksin koska kukaan ei halua tautista Haluaisin saada asiallista tietoa fetisismistä.

Tämä tiedontarpeeni on herännyt nykyisessä seurustelusuhteessani, jossa kumppanillani on parikin erilaista fetissiä. Sinänsä fetissit ovat minulle ihan ok ja kiinnostaviakin, joskin omakohtaisesti outoja. Eniten hämmentää se, miten haltioissaan kumppanini saattaa tarkastella sitä kehonosaa minussa, joka on hänen fetissinsä. Tavallaan se tuntuu imartelevalta, sillä kumppanini selvästi pitää ja nauttii siitä.

Toisaalta huomaan välillä kokevani oloni hieman vaivautuneeksi, sillä hetkellisesti saatan tuntea, ettei minulla henkilönä ole siinä tilanteessa väliä, vain sillä kehonosallani. Olen jonkin verran fetisseistä lukenut netistä, mutta mielelläni kuulisin lisää tai ottaisin vastaan asiallisia linkkejä. Mietityttää myös se, mistä fetissit saavat alkunsa? Tervehdys, Kirjoitan teille saadakseni neuvoja tilanteeseen johon olen joutunut avovaimoni kanssa. Olen 50v mies, ei omia lapsia, avovaimollani on kaksi, toinen on jo muuttanut kotoa.

Olemme seurustelleet 16 vuotta. Olen jo kauan pitänyt siitä, kun naiset käyttävät seksikkäitä alusasuja niin kuin sukkanauhat, korsetit jne. Noin 10 vuotta sitten kiinnostuin myös ns. Vähän myöhemmin kiinnostuin myös latex alusasuista. Avovaimoni ei ollut kiinnostunut käyttämään sellaisia, hänen mielestään ne olivat vastenmielisiä, hänen mukaan en rakastelisi hänen kanssaan vaan niiden alusasujen kanssa.

Olin kuitenkin niin kiinnostunut niistä että ostin niitä itselleni. Pidin niitä salaa, kun ketään ei ollut kotona, ja masturboin, tuntui todella kiihottavalta pukea ne päälle. En ole kuitenkaan kiinnostunut pitämään naisten vaatteita muuten kuin seksin tai masturboinnin aikana. Meni muutama vuosi ja avovaimoni suostui siihen, että minä pidän näitä naisten alushousuja päällä kun rakastelimme, ei joka kerta, enkä itse myöskään halunnut joka kerta pitää niitä.

Oli todella kiihottavaa pukea ne päälle ennen rakastelua, sydän löi nopeasti, kädet tärisivät. Kun käytin näitä asuja yksin, en saanut yhtä kiihkeätä tunnelmaa. Suosikkini ovat yhdet kumihousut penisputkella, pitkän neuvottelun jälkeen avovaimo suostui siihen, että käytän niitä seksin aikana.

Tuntuu todella hyvältä rakastella ne päällä, tunsin orgasmin tulevan monta minuuttia ennen kuin laukean. Nyt kuitenkin asiat ovat jostain syystä muuttunet. Avovaimoni haluaa, että poltan kaikki alusasuni, tai muutan omaan asuntoon ja puen ne seksinuken päälle ja rakastelen sitä. En haluaisi, että suhteemme loppuu tällaisen asian takia, mutta mikä neuvoksi, en myöskään haluasi luopua alusasuharrastuksestani.

Voiko tällaisien fetissin saada loppumaan jollain tavalla, miten voisin päästä siitä irti? Onko jotain hyviä neuvoja tällaiseen ongelmaan?

Liian tiukka kalu tantra homo massage helsinki

Trendin haaste käsitteli tällä kertaa seksikkyyden kolmea, subjektiivista pääkriteeriä. Haluan seksiä 3 kertaa päivässä. Suhteesta vähitellen seksi karisi ja aikanaan suhde tuli päätökseen. Olen seksuaalisesti kokematon rumuuteni takia ja tämä on saanut minut pohdiskelemaan. Rupesin itkemään spontaanisti, en tiedä miksi. En tiedä johtuuko siitä, että raiskauksesta tuli silloin syyttämättäjättämispäätös, kun ei ollut näkyviä vammoja vai miksi näin on?

Hiusmallit pyöreille kasvoille homoseksuaaliseen eroottisettarinat